lauantai 23. kesäkuuta 2012

Hyvää Juhannusta!

Sää suosi kerrankin juhannuksen juhlijoita. Ilta-aurinko oli eilen kauneimmillaan ja ilta pisimmillään. Juhannus on kesän paras juhla. Saunominen ja uiminen kuuluvat ehdottomasti juhannukseen. Ja tuore koivuvasta. Ja sen tuoksu saunassa. Kuuma grilli. Grilliruoan tuoksu. Elämyksiä kaikkien aistien voimin! Hyttysiä tosin riitti, mutta kaipa nekin kuuluvat asiaan. Sammakonpoikasiakin nähtiin, poika jahtasi niitä pitkin iltaa ja toi näytille. Nauttikaa kesästä!




sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Hyvä ruoka, parempi mieli

Oli varsin sateinen ja harmaa viikonloppu, kuvausaiheet olivat vähissä. Möllötettiin kotona koko viikonloppu. Kevään tuoreille ylioppilaille ja muillekin valmistujille olisi suonut kauniimman kelin.

Onnea vain tätäkin kautta suvun uusille ylioppilaille!

Säistä johtuen valokuvaaminen jäi tänä viikonloppuna valitettavan vähälle. Keskityin kuvaamaan ruoka-annoksia, joita vaimoni lautaselle loihti. Meillä työnjako on useimmiten niin, että vaimo laittaa ruoan ja minä siivoan keittiön. Ja loistavaa ruokaa vaimoni kyllä laittaakin. Yritin jopa kannustaa oman ruokablogin aloittamiseen...


Hyvä ruoka on yksinkertaista ja se koostuu puhtaista, laadukkaista raaka-aineista. Vanha sanonta "hyvä ruoka, parempi mieli" piti jälleen paikkansa.


PE: Siikaa pannulla paistettuna, kastikkeessa tilkka valkoviiniä, voita ja kermaa. Lisukkeena uunikasviksia. 



LA: Pizzan täytteenä chorizomakkaraa, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, gorgonzolaa, basilikaa.


SU: Vuohenjuustosalaatti chilikastikkeella - resepti tästä blogista.