tiistai 24. tammikuuta 2012

Elämyksiä

Ihminen kaipaa elämyksiä. Ruoka on yksi elämyksien lähde. Atrian mainoksessa sanotaan, että "hyvä ruoka, parempi mieli" ja se pitää kyllä paikkansa. Useimmiten ruoka toimii vain energian lähteenä ja nälän sammuttajana, mutta silloin tällöin se tarjoaa todellisia elämyksiä.

Yksi mieleenpainuvimmista ruokaelämyksistäni tähän saakka oli edellisessä kirjoituksessani mainitsemallani Rooman matkalla. Kun olimme saapuneet Roomaan, saaneet matkatavaramme ja päästyämme vihdoin hotellille, saimme kuulla ettei huone ollut vielä valmis. Päätimme lähteä lounaalle ja saimme hotellilta vinkin yhdestä ravintolasta. Vaatteita oli ihan liikaa, ravintola oli vaikea löytää, hikikarpalot valuivat otsaa pitkin. Lopulta löysimme ravintolan (http://www.hostariaromana.it/). Ulkoisesti paikka ei vaikuttanut kovin erikoiselta, eikä sisälläkään ollut juuri ketään. Huono merkki. Tilasimme pasta carbonarat. Kun maistoi ensimmäisen haarukallisen, maailma pysähtyi, tunsi juuri saapuneensa perille Italiaan. Lomafiilis löytyi siinä silmänräpäyksessä. En tiennyt, että pasta voi maistua niin hyvältä.

Hetken mielijohteesta kokeilin tänään valmistaa kampasimpukkapastaa. Kampasimpukoita en ollut aiemmin laittanut, en edes maistanut. Löysin hyvän ja helpon ohjeen täältä. Ei se ollut ihan niin yksinkertaista kuin telkkarin kokkiohjelmat antavat ymmärtää, varsinkin ajoitusten kanssa oli vähän ongelmia, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä. Mausteina valkosipulia, sitruunaa, tomaattia, persiljaa, suolaa, mustapippuria, parmesania, valkoviiniä.

Buon appetito!



perjantai 20. tammikuuta 2012

Kaikki tiet vievät Roomaan...

Kävimme Roomassa viettämässä viikonlopun huhtikuussa 2009. Kaupunki vei palan sydämestämme. Roomassa on jotain erityistä. Toinen toistaan upeampia historiallisia rakennuksia vieri vieressä.  Pitkiä katuja, sileäksi kuljettuja katukiveyksiä. Ihmisvilinää. Pieniä kahviloita, intiimejä ravintoloita. Patsaita, suihkulähteitä, kävelykatuja. Tunnelmaa...

Erityisen suuren vaikutuksen teki Pietarinkirkko Vatikaanissa. Colosseum oli myös upea. Etenkin, kun metrosta poistuttuamme, portaat metroasemalta ylös noustuamme se avautui välittömästi ja koko komeudessaan silmien eteen. Huhhuh. Espanjalaiset portaat. Fontana di Trevi. Sinne heitimme muuten kolikot ;)

Nähtävää on loputtoman paljon. Paljon ehdimme lyhyen viikonlopun aikana näkemään, mutta paljon jäi vielä toiseenkin kertaan...

Tänään kävin vanhoja matkakuvia läpi, tässä muutamia poimintoja Roomasta.  Mustavalkokuvat sopivat erityisen hyvin Rooman kaltaiseen historialliseen kaupunkiin.

Eternal city...



Fontana di Trevi
Pietarinkirkon aukio ja taustalla Pietarin kirkko kupoleineen

Pietarinkirkko sisältä

Pietarinkirkon alttari

Vatikaanin museosta

Pantheon

Skoottereita ja ihmisvilinää

via Vittoria Veneto -katu iltavalaistuksessa


Colosseum - ulkoa...


... ja sisältä

"Tu non potrai mai vedere nulla più grande di Roma."

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Häivähdys talvesta

Tulikin joulukiireiden takia vähän pidempi päivitysväli blogiin.
Paljon tähän väliin on taas mahtunutkin. Nyt tulee tauon kunniaksi vähän enemmän kuvia. Ensin herkistellään vielä joulutunnelmissa. Jälkimmäinen kuva ei varsinaisesti liity jouluun, eikä se ole varsinaisesti kovin laadukaskaan, mutta jouluista tunnelmaa siinä silti on!





Joulu meni osin kotona ja osin mummolassa. Tapaninpäivän myrsky päästiin kokemaan varsin läheltä, kun vanhempieni kotipihalla kaatui yli 30 puuta. Sähköt menivät poikki ja sähkökatkos jatkui pitkälle toista vuorokautta.


Matkalla myrskyn aiheuttamia vahinkoja tarkastamaan

Pahimpien tuhojen alue
Samaa maisemaa lumipyryssä 2.1.2012



Lunta on siis nähty ainakin lyhyesti, parhaillaan sataa vettä ja pihalla on enää häivähdys loskaa.
Surkea keli ei lannistanut kuvausintoa ja onneksi eilen aurinkokin jaksoi paistaa hetken. Lähdin pihalle makro-objektiivin kanssa. Jälleen kerran sai hämmästyä, miten monimuotoinen luonto on ja miten paljon kauniita yksityiskohtia sieltä löytyy. Monimuotoinen luonto on tosin nyt sääolosuhteista johtuen sekaisin, en muista koska viimeksi olen kuvannut pajunkissoja tammikuussa.





Vesipisaroita ja metsämaisema


Lintulyhde

Toivon kaikille erittäin paljon onnea, iloa, rakkautta ja terveyttä vuodelle 2012!!