Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu aivan oleellisena osana kiireettömyys. Aamulla voi herätä rauhassa, juoda kahvin rauhassa, herätä uuteen päivään ilman kiirettä. Meillä tosin neiti herää jo viimeistään 05.30 mennessä, mutta viikonloppuisin voimme onneksi nukkua vuorotellen vaimon kanssa univelkoja pois.
Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu hyvä ruoka. Mielellään itse laitettuna. Ja pari lasia viiniä.
Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu jotain ohjelmaa. Tällä kertaa kävimme pojan kummivanhempien luona kahvilla ja sitten oman kummipoikamme 2-vuotissynttäreillä. Oli kiva nähdä läheisiä ihmisiä pitkästä aikaa.
Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu ulkoilua. Kävimme laskemassa mäkeä stigalla ja samalla reissulla otin jalustaa ja ajastinta käyttäen muutamia perhepotretteja joulukortteja varten.
Onnistuneeseen viikonloppuun kuului tällä kertaa myös vehnäjauhot. Lapset leipoivat pipareita. Pienempi keksi läpsytellä vehnäjauhoja naamaansa ja kaikilla oli hausaa :D
Onnistuneeseen viikonloppun kuuluu yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin. Alla yksi perhepotretti, jossa on läheisyyttä ja yhdessäoloa. Kuvattu kesällä 2011 Fuengirolan eläintarhassa. Laji on nimeltään kissamaki.
ISO400, f/4.0, 1/160s, 111mm. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti