maanantai 22. lokakuuta 2012

Älä tule paha kakku.

Tule hyvä kakku.

Harmaana sateisena syyspäivänä, kuten eilen, ei ole paljon kuvattavaa. Sadepäivän piristyksenä toimi eilen leipominen, jonta lopputuloksena oli geishapalat. Taikina itsessään jo näytti niin herkulliselta, että piti kaivaa kamera naftaliinista.

Lopputulos ei voi epäonnistua, jos reseptissä on paljon voita ja suklaata...?






lauantai 13. lokakuuta 2012

Carpe diem

... eli tartu hetkeen (kameran kanssa)!

Alla oleva kuva lämmittää omaa sydäntäni kovasti, luonnollisesti.

Kerron kuvan tarinan. Tyttö nukahti autoajelun aikana ja annoimme hänen nukkua hetken päiväuniaan omassa turvaistuimessaan. Valo paistoi sopivasti sivulta hänen kasvoilleen ja näin jo mielessäni valmiin kuvan. Hain kameran sisältä, avasin hiljaa oven ja aloin sommitella. Autoa tai lastenistuinta en halunnut kuvaan mukaan enkä myöskään haalarin reunusta, jota vasten vasen poski nojasi. Rajaus oli siis tehtävä tiiviisti ja kuvattava läheltä. Sopiva valotus, tiukka rajaus ja pienen aukon käyttö toivat omasta mielestäni kivan lopputuloksen. Värikuvassa sävyt olivat hieman erikoiset johtuen erilaisista heijastuksista, joten muutin kuvan mustavalkoiseksi.

"Prinsessa kauneusunilla"




maanantai 8. lokakuuta 2012

Syksyn värit

Syksy on upea vuodenaika. Jos ei huomioida sateita ja kuraa.
Syksyllä ilma on raikasta. Valo on lempeää ja värit kauniita. Värikkäät lehdet leijailevat puista maahan. Syysmyrskytkin voivat olla upeita.

Kameran kanssa on ollut viime aikoina vähän hiljaisempaa. Blogikin on jäänyt vähän unohduksiin. On muka aina liian kiire tai jos ei ole kiire niin on väsynyt ja ---> lisää tähän vielä joku vapaavalintainen tekosyy! <--- 

Viime viikonloppuna tuli kuitenkin käytyä kameran kanssa luonnossa kääntymässä. Kaunein ruska on ehkä jo hieman väistymässä, mutta jotain värejä luonnosta vielä löytyi. Ja löytyi sieltä vähän syötävääkin...