Tänään oli hyvä päivä lähteä koeluistelulle. Pimeys oli jo laskeutunut ja luistelukentän valot valaisivat jäätä. Kokeilin kuvata tavanomaista korkeammilla ISO-arvoilla, että suljinajat pysyisivät vielä kohtuullisina. Yllätyin positiivisesti kuvanlaadusta. Aiemmin olen käyttänyt korkeintaan ISO3200, mutta nyt uskaltauduin (ja oli pakkokin) käyttämään ISO5000.
Luistimen hankinta ja pojan luistelukokemukset herättivät muutamia ajatuksia.
1. Oli miellyttävä kokemus käydä ostamassa luistimet asiantuntevasta urheiluvälineliikkeestä. Vaikka väkeä oli paljon, saimme hyvää palvelua. Saimme opastusta luistinten ja kypärän valinnassa ja poika pääsi vielä takahuoneeseen seuraamaan luistinten teroitusta. Loistavaa palvelua!
2. Mitään ei saa ilmaiseksi. Poika oli mielessään kuvitellut liitävänsä jään poikki kuin Wayne Gretzky, mutta eihän se ihan niin helppoa ollut. Edellisestä luistelukerrasta oli jo vierähtänyt pitkä aika ja edellistalvena opitut taidot olivat vähän ruostuneet. Kotimatkalla keskustelimme harjoittelun tärkeydestä ja siitä, että mitä vain voi saavuttaa tarpeeksi harjoittelemalla.
Alla olevissa mustavalkokuvissa on kaikissa ISO5000. Lightroomissa olen tehnyt mustavalkomuunnoksen, lisännyt valotusta ja kontrastia. Mutta kohinanpoistoa ei näissä kuvissa ole lainkaan.
ISO5000, f/2.8, 1/125s |
ISO5000, f/2.8, 1/100s |
ISO5000, f/2.8, 1/160s |
Lopuksi vielä vähän väriä joulukuusenkoristeen muodossa.
Makrokuva 105mm f3.2, 1/30s, ISO3200. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti