Happy Halloween!

Ameriikan yhdysvalloista tulee joskus Suomeenkin saakka hauskoja juhlia. En osaa sanoa enkä äkkiseltään löytänyt miten monta vuotta Halloweenia on tässä muodossa Suomessa juhlittu, mutta tuntuu että sen suosio on viime vuosina lisääntynyt. Ennen muinoin Suomessa on juhlittu kekriä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Halloween

Ystävämme Niki kutsui meidät halloween -juhlaan, mutta emme valitettavasti päässeet osallistumaan. Halusimme rauhoittua hektisen viikon jälkeen ja olimme koko viikonlopun kotona. Päätimme kuitenkin olla hengessä mukana ja juhlia etänä :)

Vastakohtia II

Sota ja rauha.

Vastakohtia I

Nöyryys ja ylpeys. Voiko olla samanaikaisesti nöyrä ja ylpeä? Mikä on nöyryyden määritelmä?

Nöyryyden määrittely on vaikeaa, kun asiaa hetken miettii. Nöyryys on moniulotteinen käsite. Omien heikkouksien myöntämistä, toisten ihmisten arvostamista. Tunnollisuuttakin, kuuliaisuutta.

Ylpeys on helpompi. Muiden vähättelyä, itsensä korottamista muiden yläpuolelle. Itsensä kehumista.

Kumpikin luonteenpiirre voi olla ihmiselle joko vahvuus tai heikkous. Kumpaakin voi olla liiallisuuksiin saakka. Mutta kumpaakin piirrettä ihmisestä on mielestäni hyvä löytyä. Pitää ymmärtää omat heikkoutensa ja puutteensa. Pitää olla ylpeä siitä mitä osaa ja yrittää tehdä asiat niin, että voi olla ylpeä lopputuloksesta.

Tällä kertaa lintukuvia. Päivän tekstin aihe tuli mieleen joutsenenpoikasen kuvasta. Kuvasta tuli itselleni välittömästi mieleen sana nöyrä. Toinen kuva on jotain muuta kuin nöyrä. Ylpeä ja uhmakas.

Lisää vastakohtia lähipäivinä...

Heijastuksia

Savusaunan rauhaa iltavalaistuksessa.

ISO 400, f10, 68s.

 

Lisää valoa!

Lisää valoa kiitos! Päivä lyhenee. Aletaan elää sitä aikaa vuodesta, että aamulla on pimeää ja töistä palatessa jo hämärtää. Jos vielä sattuu pilvinen päivä, niin kovin synkkää on.

Ei hätää. Valoa silti ON, vaikka sitä on vähemmän. Kameran ISO-arvoa ylöspäin ja suljinaika hitaammaksi. Jalusta käyttöön tai tuetaan kädet vartaloon.

Alla oleva kuva on kuvattu tasaisen tylsänä kokonaisvaltaisen harmaana ja sateisena päivänä 23.10.2011.  Asetukset: ISO 1250, f7.1, 1/60s. Objektiivina Sigma 150 mm f2.8 DG OS HSM makro. Harmaastakin päivästä saa värikkäitä kuvia.

Syystunnelmia

Rakkaan kanssa hetki kahdestaan. Kävelyllä. Kotona.

Luonnonvalo.

Takkatuli.

Kynttilä.

Kiire.

Ihmisellä on aina kiire. Ainakin itselläni. Joko kyse on siitä, että on liikaa tekemistä tai sitten vuorokausi on lähtökohtaisesti suunniteltu liian lyhyeksi.

Aamulla on kiire tehdä omat ja lasten aamutoimet. Että ehtii ajoissa töihin. Kiireellä päiväkotiin ja sieltä kiireellä töihin. Töissä on kiire. Kiire tehdä työt. Kiire syödä. Kiire takaisin töihin. Työt päättyvät. Kiire hakemaan lapsia, etteivät joudu olemaan liian pitkää päivää hoidossa. Kiire kotiin, ilta on niin lyhyt. Lapsilla on jo nälkä. Kiireesti ruokaa. Lasten kanssa puuhaamista. Lapset nukkumaan. Hetken huokaisu. Äkkiä nukkumaan, että aamulla pääsee taas aloittamaan saman pyörityksen alusta.

Vähän liioittelua mukana, mutta välillä tuntuu, että aina on kiire. Kiire mihin? Töihin, töihin, töihin. Pitäisi oppia pysähtymään välillä ja miettimään mikä elämässä on tärkeää. Työ ja työ ja työ eivät sijoitu listassa kovin korkealle. Pitäisi oppia nauttimaan pienistä asioista. Syksyn aikana olen useastakin syystä havahtunut tähän asiaan. Ja onnekseni olen oppinutkin jotain.

Lapset ovat alkaneet leikkimään keskenään enemmän. Isoveli on kasvanut isoksi pojaksi ja huolehtii pikkusiskostaan. Lohduttaa itkun keskellä ja ottaa leikkeihin mukaan. Isoveikka teki tällä viikolla oman oivalluksen. "Isi. Arvaa mistä tietää, että mä ja Juulia rakastamme toisiamme? Me istuttiin päiväkodissa kiven päällä ja katsottiin toisiamme silmiin".

Tällä kertaa on kolme mustavalkoista kuvaa. Ensimmäisessä on kiire. Toisessa on tärkeä asia.  Kolmannessa on esimerkki taidosta pysähtyä elämän pienten asioiden äärelle.

Sininen hetki

Talvella niitä etenkin näkee. Sinisiä hetkiä. Kun päivä vaihtuu iltaan.
Tänään sininen hetki saapui kotikeittiöön. Tarvikkeet: jalusta, sininen jälkiruokakulho, tippuva vesihana, kännykän led-valo. Vesipisaran kuvaaminen oli yllättävän hankalaa. Ajoitus, valon riittävyys, tarkennuksen säätäminen oikeaan kohtaan... 50-60 kuvan sarjasta vain muutama onnistui. Tässä paras niistä.

ISO3200, f9, 1/500s.

Black and White

Mustavalkokuvat miellyttävä omaa silmääni erittäin paljon. Se on sitä "oikeaa" valokuvausta. Aika pysähtyy. Arvioisin, että teen noin puolet kuvistani mustavalkoisiksi. Kuvan kääntäminen mustavalkoiseksi vaatii kuvan editointia, käsittelyä.

Valokuvaukseen on aina liittynyt kuvankäsittelyä. Aiemmin se tehtiin pimiössä. Nykyään tietokoneella. Vaalennetaan jotain aluetta kuvasta, tummennetaan toisesta kohtaa. Korjataan valotusta, säädetään valkotasapainoa. Rajataan eri tavalla. Tämä koko prosessi on mielestäni oleellinen osa valokuvausta. Lopullinen valmis kuva on juuri sellainen, jollaisena kuvaaja kyseisen tilanteen tai hetken kokee ja näkee. Tai millaisena sen haluaa muiden näkevän.

Alla olevassa kuvassa on itselleni erittäin tärkeä paikka. Vanhempieni luona oleva savusauna. Kelosta tehty, isäni rakentama. Savusaunan lämmössä, keskellä täydellistä hiljaisuutta, öljylamppujen valossa, kiukaan välillä sihahtaessa; siellä arjen kiireet ja stressi katoavat.

Here we go...

Lyhyt johdatus blogini syntyyn...

Olen harrastanut valokuvausta hieman yli 10 vuotta. Ensimmäisen kipinän sain jo murrosiässä, kun pääsin kokeilemaan isäni järjestelmäkameraa. Seuraava kipinä oli opiskeluaikana Tampereella, kun olin valokuvausliikkeessä töissä muutaman vuoden ajan. Välissä kuvaamisessa oli usean vuoden tauko, kunnes muutamia vuosia sitten ostin Canonin järjestelmäkameran ja aloin jälleen katsella maailmaa linssin läpi.

Edelleen sain lisäpotkua harrastukseeni, kun pyysimme erittäin lahjakkaan valokuvaajan, Niki Strbianin, ottamaan kuvia perheestämme kesällä 2010. Ihastuin Nikin kuviin ja hänen tapaansa hyödyntää luonnonvaloa kuvissa. Niki on myös erittäin positiivinen ja valloittava persoona, seuraan aktiivisesti hänen blogiaan.

Olen yrittänyt opiskella luonnonvalon käyttöä Nikin opastuksella sekä kirjoista ja netistä lukemalla. Salamavalo omasta mielestäni latistaa kuvista valot ja myös tunnelman, joten salaman käyttöä pyrin välttämään.

Mitä kuvaan? Minulla on kaksi ihanaa lasta, heitä kuvaan paljon, silloin kun ovat siihen suostuvaisia. Pienempi on tosin jo oppinut sanomaan "kamme pois" ja isompaa täytyy välillä lahjoa... Muotokuvaus on lähellä sydäntäni, ihmisten ilmeiden ja tunteiden ikuistaminen on mahtavaa. Sanotaan, että silmät ovat sielun peili, olen samaa mieltä. Kuvaan myös mielelläni luonnossa ja makrokuvaus on myös kiinnostavaa. Luonnosta löytyy paljon upeita yksityiskohtia, jotka vain odottavat kohdalle sattuvaa valokuvaajaa. Valokuvaukseen kuten taiteisiin ylipäätään liittyy omien töiden esittely. Blogi on siihen hyvä tapa, samalla voin jakaa ajatuksiani valokuvaamisesta ja muistakin tärkeistä asioista.

Valokuvauksessa on paljon opeteltavaa eikä valmiiksi tule koskaan. Kuvaamaan voi oppia vain kuvaamalla. Vähitellen sitä oppii katsomaan maailmaa "kameran läpi"... Oppii näkemään mihin valo osuu kauniisti, huomaamaan kauniita yksityiskohtia, värien, valojen ja varjojen leikkiä. Tänä syksynä on joutunut opettelemaan myös uutta kameraa. 10 vuoden Canonin käytön jälkeen myin kaikki vuosien varrella kertyneet kuvaustarvikkeet pois ja ostin tilalle Nikonia. Hetkeäkään en ole vielä vaihtoa katunut, päinvastoin.

Syksy on valokuvauksen kannalta upea aika. Upeita värejä, aurinko paistaa lempeästi ja matalammalta. Tähän syksyyn on kuitenkin mahtunut paljon surullisia asioita lähipiirissä. Toivon, että kuvienkin kautta asianomaiset saavat valoa ja toivoa tulevaisuuteen.

Lopuksi jaan yhden opin, jonka olen syksyn aikana oivaltanut:
Parhaat kuvat syntyvät hienosta valosta, eivät hienosta paikasta.

Alla blogini ensimmäiset kuvat, yhdistävänä teemana syksy.

- J