Reach for the stars!

Ihminen tarvitsee unelmia. Sellaisia, joita voi joskus saavuttaa. Unelmien eteen täytyy tehdä töitä. Voi olla isoja unelmia, saavuttamattomia unelmia, pieniä unelmia.

Unelmoin tällä hetkellä...
... lomasta (tammikuun alussa viikko lomaa!!)
... pitkistä yöunista
... uusista kameravarusteista (tosin nyt tämä sektori pois laskuista toistaiseksi)
... rauhallisesta aamukahvista
... aurinkoisista ilmoista
... matkustamisesta (sekä perheen kanssa yhdessä että vaimon kanssa kahestaan)
... siitä, että lapset pysyisivät aina terveinä ja onnellisina

Mistä sinä unelmoit?

Blogi-ideani näyttävät syntyvän usein visuaalisista kokemuksista, kuvaamisen arvoisista hetkistä.
Tänään tyttäreni, pian 2v, kurkotteli jääkapin ovesta jääkaappimagneettia. Kovalla tarmolla, niin varpaillaan seisten kuin vain osasi. (enkä ole ennen nähnyt hänen varvistelevan). Pienet varvistavat jalkaterät antoivat kipinän valokuvalle ja ajatukselle unelmien tavoittelusta.

Tuleva balettitanssija?

50mm, f1.8, 1/60s, ISO1600

Onnistuneen viikonlopun salaisuus

Nyt on valitettavasti maanantai, viikon vaikein päivä, mutta edeltävä viikonloppu on vielä tuoreena muistissa ja seuraava jo lähestymässä! 

Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu aivan oleellisena osana kiireettömyys. Aamulla voi herätä rauhassa, juoda kahvin rauhassa, herätä uuteen päivään ilman kiirettä. Meillä tosin neiti herää jo viimeistään 05.30 mennessä, mutta viikonloppuisin voimme onneksi nukkua vuorotellen vaimon kanssa univelkoja pois.

Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu hyvä ruoka. Mielellään itse laitettuna. Ja pari lasia viiniä.

Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu jotain ohjelmaa. Tällä kertaa kävimme pojan kummivanhempien luona kahvilla ja sitten oman kummipoikamme 2-vuotissynttäreillä. Oli kiva nähdä läheisiä ihmisiä pitkästä aikaa.

Onnistuneeseen viikonloppuun kuuluu ulkoilua. Kävimme laskemassa mäkeä stigalla ja samalla reissulla otin jalustaa ja ajastinta käyttäen muutamia perhepotretteja joulukortteja varten.

Onnistuneeseen viikonloppuun kuului tällä kertaa myös vehnäjauhot. Lapset leipoivat pipareita. Pienempi keksi läpsytellä vehnäjauhoja naamaansa ja kaikilla oli hausaa :D

Onnistuneeseen viikonloppun kuuluu yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin. Alla yksi perhepotretti, jossa on läheisyyttä ja yhdessäoloa. Kuvattu kesällä 2011 Fuengirolan eläintarhassa. Laji on nimeltään kissamaki.

ISO400, f/4.0, 1/160s, 111mm.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi aamulla maa oli lumesta valkoisena! Lapset olivat innoissaan ja kieltämättä aikuisetkin...

Itsenäisyyttä kannattaa vähän juhliakin. Linnan juhlia kritisoidaan välillä tarpeettomina, mutta mielestäni juhlat ovat ehdottomasti paikallaan kansaa yhdistävänä tapahtumana. Vaikka juhlaväki on tarkoin valikoitunuta, iso osa kansasta seuraa juhlia television kautta. Juhlalla on pitkät perinteet ja se muistuttaa meitä kaikkia siitä, että Suomessa asiat voisivat olla toisinkin. Itsenäisyyden käsite on EU:n myötä hieman muuttunut viime vuosina, mutta Suomi on edelleen itsenäinen valtio ja siitä on syytä olla ylpeaä.

Itsenäistyminen liittyy myös lasten kehitykseen. Lapsi ymmärtää vähitellen olevansa oma yksilö ja vuosi vuodelta oppii sitten lisää itsenäisen toimimisen taitoja.

Itsenäistyminen on pitkä tie...

... johon tarvitaan asennetta ja päättäväisyyttä ...

... sekä paljon tukea ja rakkautta.

Vastakohtia III

Dreams - Reality

True dreams...

Reality? (or a hidden dream...)

Sweet dreams...

Vanhanaikaista.

Valokuvaus on vanha taito. Ensimmäiset valokuvat saatiin pysyvään muotoon tinalevylle n. 1826 (ranskalainen valokuvaaja Joseph Nicéphore Niépce). Sen jälkeen menetelmät ovat kehittyneet vauhdilla ja kamerat ovat tulleet kaikkien saataville. Valokuvauksen perusteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Tarvitaan valoa. Tarvitaan valolle reagoiva materiaali. Tarvitaan sopiva aukko valon kulkemista varten ja sopiva aika valottumiselle. Ensimmäisiä värivalokuvia alettiin kehittää 1860-luvulla.

Tässä wikipedian artikkeli valokuvauksen historiasta.
Tässä valokuvia eri aikakausilta.

1900-luvun alkupuolella valokuvauksen pääpaino oli kuitenkin mustavalkokuvauksessa. Värikuvat alkoivat hiljalleen yleistyä, ensimmäiset kaupalliset värikuvaukseen sopivat "filmit" tulivat myyntiin 1907.

Ensimmäinen sähköinen valokuvakenno kehitettiin 1969, sen jälkeen digitaalinen valokuvaus onkin kehittynyt huimaa vauhtia.

Se valokuvauksen historiasta. Historian siipien havinaa oli meillä kotonakin hiljattain, kun vaimon työpaikalla oli pikkujoulut, joissa oli 1940-luvun teema ja pukeutuminen sen mukaista. Aikataululliset seikat ja marraskuussa oleva valon vähäisyys tekivät omat haasteensa kuvaukseen. Meillä oli 15 min aikaa ottaa kuvia 1940-luvun henkeen. Päivänvaloa ei enää ollut, jouduin käyttämään valonlähteenä puhtaasti keinovaloa eli loisteputkien ja hehkulamppujen valoa. Valkotasapainon pystyy onneksi korjaamaan jälkikäteen, muuten jälki olisi kovin keltaista. Alla oleva kuva on otettu asetuksilla ISO 3200, f2.0, 1/60s. Jälkikäteen on säädetty valotusta, valkotasapainoa, poistettu kohinaa, muutettu mustavalkoiseksi ja säädetty sävyjä. Lopuksi lisätty hieman vaaleaa vinjetointia taustan häivyttämiseksi.

Isyys

Isyys alkaa jo raskausaikana. Ilona tulevasta. Huolena pienestä ihmisenalusta, onko sillä kaikki hyvin? Lapsi kasvattaa vanhemmuuteen ja isyyteen. Isyys on kuitenkin vaativa tehtävä ja koko elämä menee sitä opiskellessa. Välillä kantapäänkin kautta. Isyyteen liittyy paljon rakkauden ja onnen tunteita, mutta myös paljon huolta ja vastuuta. Välillä luulee olevansa maailman paras isä ja hetken kuluttua ymmärtää, että on vielä kaukana siitä.

Isyys on kuitenkin upea asia.

Isyys on
-iloa, naurua, hellyyden ja onnesta pakahtumisen tunteita
-kädestä pitämistä, sylissä pitämistä, lohduttamista, polveen puhaltamista
-kannustamista ja kehumista
-supersankarina, maailman vahvimpana ja kaiken tietäjänä olemista
-legojen rakentamista, palapelin kasaamista, lattialla konttaamista, hevosena oloa
-kirjojen lukemista, tarinoiden kertomista, eläinten äänten matkimista
-laulujen laulamista koko sydämestä, vaikka et osaa laulaa
-pienten kivien keräilyä, kukkien poimimista, tuoksujen haistelua
-sadelätäköissä hyppimistä, auringon lämmöstä nauttimista, jäätelön syömistä
-pieruille nauramista, hassuttelua
-lumiukon rakentamista, mäenlaskua
-märkiä suukkoa, rakkauden täyttämiä halauksia
-hiekkalaatikkoleikkejä, pallon potkimista, nuken hiusten kampaamista
-majan rakantamista
-painamista täysillä aamusta iltaan
-läsnäoloa
-sanoinkuvaamattoman syvää rakkautta 
-käsintehtyjä isänpäiväkortteja
-lista...
-jatkuu...
-loputtomiin...

Isyys on myös
-univajetta, unelmointia nukkumisesta
-harmaantuvia hiuksia, ajamaton parta
-ärtyneisyyttä, tiuskimista
-siivoamista, lelujen keräämistä
-kiukkukohtausten vastaanottamista
-rajojen asettamista, samojen asioiden toistamista uudestaan ja uudestaan


Totuus on kuitenkin se, että huonoinakin päivinä PUNAINEN voittaa SINISEN ylivoimaisesti!

Kaikilla ei ole lapsia. Mutta kaikilla on isä. Olen onnekas ja kiitollinen siitä, että minulla on molemmat. 

Hyvää isänpäivää kaikille blogini lukijoille! 

Alla kolme kuvaa, jotka liittyvät tähän isänpäivään.

Ensimmäisessä kuvassa aarteeni ja hienoimmat saavutukseni ovat vierekkäin smurffeja katsomassa

Toisessa kuvassa rakkaan vaimoni valmistama isänpäiväateria. Hirvipaistia, oli hyvää!

Kolmannessa kuvassa matkamuisto 10 vuoden takaa lomamatkalta, jossa kosin vaimoani ja jota ilman  en viettäisi tänään isänpäivää <3

 

Näkemiin syksy

Ilta pimenee.
Sumu verhoaa luonnon.
Tuuli puhaltaa.

Kuva(t) kertoo(-vat) enemmän kuin tuhat sanaa

Otsikko on hyvin kliseinen toteamus, silti niin totta. Hyvä valokuva pysäyttää, herättää tunteita ja ajatuksia. Hyvä kuva kertoo tarinan, vaikka kuva edustaakin vain sekunnin murto-osaa ajasta. Olen eilen ja tänään katsonut aivan upeita kuvia uudestaan ja taas uudestaan.

Fotofinlandia 2011 -valokuvauskilpailun finalistit on julkaistu. Kilpailuun osallistutaaan vähintään viiden kuvan kokonaisuudella. Finalistit löytyvät täältä. Kannattaa laajentaa kuvasarjoja myös finalistien ulkopuolelle klikkaamalla "näytä: kaikki ehdokkaat". Myös loppukilpailun ulkopuolelta löytyy vaikuttavia töitä. Upeita luontokuvia, hienoja muotokuvia, kauniita tarinoita. Mukana on myös hyvin erikoisia kuvasarjoja, joihin oma ymmärrykseni ei riitä.

Omat suosikkini kaikista ehdokkaista (järjestys satunnainen):

Peero Lakanen: Uusi suunta
- Aiheena melko "varma" eli tunteita ja sympatiaa herättävä, mutta kuvat kuitenkin ylittävät ennakko-odotukset, ovat upeita valaistukseltaan, ideoiltaan ja toteutukseltaan. Nämä kuvat koskettavat

Janne Mikkilä: Dreams of Revolution
- Aitoja tilanteita, hienosti vangittuja hetkiä, kivat värit

Nelli Palomäki: Elsa ja viola
- Erilaisia, vakavailmeisiä ja kuitenkin kauniita potretteja. Jokainen kuva kertoo oman tarinansa, silti kuvat muodostavat toimivan kokonaisuuden. Näissä on kiinnitetty myös paljon huomiota taustan/kuvauspaikan valintaan. 

Markku Saiha: Olavi
- Hieno tarina, tyylillä tehdyt mustavalkokuvat, voi eläytyä tunnelmaan


Luontokuvasarjassa hienoin sarja on mielestäni
 Sami Karjalainen: Tanssivat taistelevat neidonkorennot
- vaikea kuvauskohde, silti upeat tarkat ja värikkäät kuvat, kuvissa hieno sommittelu. Näiden kuvaamiseen on nähty erittäin paljon vaivaa.


Jospa joskus vielä pystyisi samalla tavalla kertomaan asioita omilla valokuvillaan. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Sulkimen nakutusta. Alla yksi itseäni koskettava kuva viime kesältä. Kuva on omasta tyttärestäni. Siinä on mielestäni jotain ajatonta. Pienen lapsen suuret silmät. Loputtoman hieno kuvauskohde.

Happy Halloween!

Ameriikan yhdysvalloista tulee joskus Suomeenkin saakka hauskoja juhlia. En osaa sanoa enkä äkkiseltään löytänyt miten monta vuotta Halloweenia on tässä muodossa Suomessa juhlittu, mutta tuntuu että sen suosio on viime vuosina lisääntynyt. Ennen muinoin Suomessa on juhlittu kekriä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Halloween

Ystävämme Niki kutsui meidät halloween -juhlaan, mutta emme valitettavasti päässeet osallistumaan. Halusimme rauhoittua hektisen viikon jälkeen ja olimme koko viikonlopun kotona. Päätimme kuitenkin olla hengessä mukana ja juhlia etänä :)

Vastakohtia II

Sota ja rauha.

Vastakohtia I

Nöyryys ja ylpeys. Voiko olla samanaikaisesti nöyrä ja ylpeä? Mikä on nöyryyden määritelmä?

Nöyryyden määrittely on vaikeaa, kun asiaa hetken miettii. Nöyryys on moniulotteinen käsite. Omien heikkouksien myöntämistä, toisten ihmisten arvostamista. Tunnollisuuttakin, kuuliaisuutta.

Ylpeys on helpompi. Muiden vähättelyä, itsensä korottamista muiden yläpuolelle. Itsensä kehumista.

Kumpikin luonteenpiirre voi olla ihmiselle joko vahvuus tai heikkous. Kumpaakin voi olla liiallisuuksiin saakka. Mutta kumpaakin piirrettä ihmisestä on mielestäni hyvä löytyä. Pitää ymmärtää omat heikkoutensa ja puutteensa. Pitää olla ylpeä siitä mitä osaa ja yrittää tehdä asiat niin, että voi olla ylpeä lopputuloksesta.

Tällä kertaa lintukuvia. Päivän tekstin aihe tuli mieleen joutsenenpoikasen kuvasta. Kuvasta tuli itselleni välittömästi mieleen sana nöyrä. Toinen kuva on jotain muuta kuin nöyrä. Ylpeä ja uhmakas.

Lisää vastakohtia lähipäivinä...

Heijastuksia

Savusaunan rauhaa iltavalaistuksessa.

ISO 400, f10, 68s.

 

Lisää valoa!

Lisää valoa kiitos! Päivä lyhenee. Aletaan elää sitä aikaa vuodesta, että aamulla on pimeää ja töistä palatessa jo hämärtää. Jos vielä sattuu pilvinen päivä, niin kovin synkkää on.

Ei hätää. Valoa silti ON, vaikka sitä on vähemmän. Kameran ISO-arvoa ylöspäin ja suljinaika hitaammaksi. Jalusta käyttöön tai tuetaan kädet vartaloon.

Alla oleva kuva on kuvattu tasaisen tylsänä kokonaisvaltaisen harmaana ja sateisena päivänä 23.10.2011.  Asetukset: ISO 1250, f7.1, 1/60s. Objektiivina Sigma 150 mm f2.8 DG OS HSM makro. Harmaastakin päivästä saa värikkäitä kuvia.

Syystunnelmia

Rakkaan kanssa hetki kahdestaan. Kävelyllä. Kotona.

Luonnonvalo.

Takkatuli.

Kynttilä.

Kiire.

Ihmisellä on aina kiire. Ainakin itselläni. Joko kyse on siitä, että on liikaa tekemistä tai sitten vuorokausi on lähtökohtaisesti suunniteltu liian lyhyeksi.

Aamulla on kiire tehdä omat ja lasten aamutoimet. Että ehtii ajoissa töihin. Kiireellä päiväkotiin ja sieltä kiireellä töihin. Töissä on kiire. Kiire tehdä työt. Kiire syödä. Kiire takaisin töihin. Työt päättyvät. Kiire hakemaan lapsia, etteivät joudu olemaan liian pitkää päivää hoidossa. Kiire kotiin, ilta on niin lyhyt. Lapsilla on jo nälkä. Kiireesti ruokaa. Lasten kanssa puuhaamista. Lapset nukkumaan. Hetken huokaisu. Äkkiä nukkumaan, että aamulla pääsee taas aloittamaan saman pyörityksen alusta.

Vähän liioittelua mukana, mutta välillä tuntuu, että aina on kiire. Kiire mihin? Töihin, töihin, töihin. Pitäisi oppia pysähtymään välillä ja miettimään mikä elämässä on tärkeää. Työ ja työ ja työ eivät sijoitu listassa kovin korkealle. Pitäisi oppia nauttimaan pienistä asioista. Syksyn aikana olen useastakin syystä havahtunut tähän asiaan. Ja onnekseni olen oppinutkin jotain.

Lapset ovat alkaneet leikkimään keskenään enemmän. Isoveli on kasvanut isoksi pojaksi ja huolehtii pikkusiskostaan. Lohduttaa itkun keskellä ja ottaa leikkeihin mukaan. Isoveikka teki tällä viikolla oman oivalluksen. "Isi. Arvaa mistä tietää, että mä ja Juulia rakastamme toisiamme? Me istuttiin päiväkodissa kiven päällä ja katsottiin toisiamme silmiin".

Tällä kertaa on kolme mustavalkoista kuvaa. Ensimmäisessä on kiire. Toisessa on tärkeä asia.  Kolmannessa on esimerkki taidosta pysähtyä elämän pienten asioiden äärelle.

Sininen hetki

Talvella niitä etenkin näkee. Sinisiä hetkiä. Kun päivä vaihtuu iltaan.
Tänään sininen hetki saapui kotikeittiöön. Tarvikkeet: jalusta, sininen jälkiruokakulho, tippuva vesihana, kännykän led-valo. Vesipisaran kuvaaminen oli yllättävän hankalaa. Ajoitus, valon riittävyys, tarkennuksen säätäminen oikeaan kohtaan... 50-60 kuvan sarjasta vain muutama onnistui. Tässä paras niistä.

ISO3200, f9, 1/500s.

Black and White

Mustavalkokuvat miellyttävä omaa silmääni erittäin paljon. Se on sitä "oikeaa" valokuvausta. Aika pysähtyy. Arvioisin, että teen noin puolet kuvistani mustavalkoisiksi. Kuvan kääntäminen mustavalkoiseksi vaatii kuvan editointia, käsittelyä.

Valokuvaukseen on aina liittynyt kuvankäsittelyä. Aiemmin se tehtiin pimiössä. Nykyään tietokoneella. Vaalennetaan jotain aluetta kuvasta, tummennetaan toisesta kohtaa. Korjataan valotusta, säädetään valkotasapainoa. Rajataan eri tavalla. Tämä koko prosessi on mielestäni oleellinen osa valokuvausta. Lopullinen valmis kuva on juuri sellainen, jollaisena kuvaaja kyseisen tilanteen tai hetken kokee ja näkee. Tai millaisena sen haluaa muiden näkevän.

Alla olevassa kuvassa on itselleni erittäin tärkeä paikka. Vanhempieni luona oleva savusauna. Kelosta tehty, isäni rakentama. Savusaunan lämmössä, keskellä täydellistä hiljaisuutta, öljylamppujen valossa, kiukaan välillä sihahtaessa; siellä arjen kiireet ja stressi katoavat.

Here we go...

Lyhyt johdatus blogini syntyyn...

Olen harrastanut valokuvausta hieman yli 10 vuotta. Ensimmäisen kipinän sain jo murrosiässä, kun pääsin kokeilemaan isäni järjestelmäkameraa. Seuraava kipinä oli opiskeluaikana Tampereella, kun olin valokuvausliikkeessä töissä muutaman vuoden ajan. Välissä kuvaamisessa oli usean vuoden tauko, kunnes muutamia vuosia sitten ostin Canonin järjestelmäkameran ja aloin jälleen katsella maailmaa linssin läpi.

Edelleen sain lisäpotkua harrastukseeni, kun pyysimme erittäin lahjakkaan valokuvaajan, Niki Strbianin, ottamaan kuvia perheestämme kesällä 2010. Ihastuin Nikin kuviin ja hänen tapaansa hyödyntää luonnonvaloa kuvissa. Niki on myös erittäin positiivinen ja valloittava persoona, seuraan aktiivisesti hänen blogiaan.

Olen yrittänyt opiskella luonnonvalon käyttöä Nikin opastuksella sekä kirjoista ja netistä lukemalla. Salamavalo omasta mielestäni latistaa kuvista valot ja myös tunnelman, joten salaman käyttöä pyrin välttämään.

Mitä kuvaan? Minulla on kaksi ihanaa lasta, heitä kuvaan paljon, silloin kun ovat siihen suostuvaisia. Pienempi on tosin jo oppinut sanomaan "kamme pois" ja isompaa täytyy välillä lahjoa... Muotokuvaus on lähellä sydäntäni, ihmisten ilmeiden ja tunteiden ikuistaminen on mahtavaa. Sanotaan, että silmät ovat sielun peili, olen samaa mieltä. Kuvaan myös mielelläni luonnossa ja makrokuvaus on myös kiinnostavaa. Luonnosta löytyy paljon upeita yksityiskohtia, jotka vain odottavat kohdalle sattuvaa valokuvaajaa. Valokuvaukseen kuten taiteisiin ylipäätään liittyy omien töiden esittely. Blogi on siihen hyvä tapa, samalla voin jakaa ajatuksiani valokuvaamisesta ja muistakin tärkeistä asioista.

Valokuvauksessa on paljon opeteltavaa eikä valmiiksi tule koskaan. Kuvaamaan voi oppia vain kuvaamalla. Vähitellen sitä oppii katsomaan maailmaa "kameran läpi"... Oppii näkemään mihin valo osuu kauniisti, huomaamaan kauniita yksityiskohtia, värien, valojen ja varjojen leikkiä. Tänä syksynä on joutunut opettelemaan myös uutta kameraa. 10 vuoden Canonin käytön jälkeen myin kaikki vuosien varrella kertyneet kuvaustarvikkeet pois ja ostin tilalle Nikonia. Hetkeäkään en ole vielä vaihtoa katunut, päinvastoin.

Syksy on valokuvauksen kannalta upea aika. Upeita värejä, aurinko paistaa lempeästi ja matalammalta. Tähän syksyyn on kuitenkin mahtunut paljon surullisia asioita lähipiirissä. Toivon, että kuvienkin kautta asianomaiset saavat valoa ja toivoa tulevaisuuteen.

Lopuksi jaan yhden opin, jonka olen syksyn aikana oivaltanut:
Parhaat kuvat syntyvät hienosta valosta, eivät hienosta paikasta.

Alla blogini ensimmäiset kuvat, yhdistävänä teemana syksy.

- J